Tommi Tihtarinen



Tommi Tihtarinen on Joensuussa asuva teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK). Hän on valmistunut Kokkolan Centria ammattikorkeakoulusta vuonna 2015. Valmistumisensa jälkeen hän on tehnyt teatteria muun muassa Kajaanin VAARA-kollektiivissa.

Tommi kirjoittaa, ohjaa, opettaa ja näyttelee. Hänen erityisosaamistaan on fyysinen näyttelijäntyönmetodi, jota hän on opettanut ympäri Suomea.

Tommin ammattikirjoon kuuluu myös elokuvailmaisu. Ennen teatteri-ilmaisun ohjaajan opintojaan hän kävi Voionmaan opiston elokuvanäyttelijälinjan. Sittemmin hän on näytellyt kameralle useissa eri produktioissa. Lukuvuonna 2018-2019 hän on opettanut elokuvailmaisua Kontiolahden yläkoulussa.

Tommin suurin intohimo on runous. Hänet on palkittu useissa runokilpailuissa ja hänen runojaan on julkaistu eri lehdissä. Vuonna 2018 hänen runonsa valittiin Työväenkirjallisuuden päivän kirjoituskilpailun antologiaan. Hän on myös keikkaileva lavarunoilija.

Tommi on opiskellut kirjallisuutta Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja teologiaa Itä-Suomen yliopistossa. Hänellä ei ole harrastuksia. Tai hän ei osaa erotella harrastuksiaan ammatistaan.







Kalenteri Ota yhteytt!