Anneli Mahlamäki



Anneli Mahlamäki on joensuulainen näyttelijä, Teatteri-ilmaisun ohjaaja(AMK). Hän on näytellyt Maarianvaaran kesäteatterin kesäkiertueilla useana vuonna. Joensuun kaupungin teatterin vierailevana näyttelijänä hänet nähtiin v.2017 Kai Paavilaisen ohjaamassa Paha äitipuoli-näytelmässä.

Opiskeluaikoina Helsingin Ammattikorkeakoulun Esittävän taiteen linjalla, hän oli työharjoittelussa Rovaniemen kaupunginteatterissa ja esitti siellä mm.Muumimammaa Apua, joulu tulee!-esityksessä, Tytti Oittisen ohjauksessa. Myös Käenpesä TV-sarjan avustajan tehtävät kuuluivat opiskeluajan töihin.

Ohjaajana Anneli tunnetaan Kruuga-karjalaiset lauluhäät teoksesta kesältä 2016. Vuonna 2017 hän ohjasi Pohjois-Karjalan museo Hilmalle Juuret pystymetässä-museodraaman saman nimiseen näyttelyyn liittyen. Tarinateatteri Anneli on ohjannut Joensuun seudun kansalaisopiston alaisena.

Kuva-artesaanina Anneli tekee muotokuvatöitä- ja maalauksia tilauksesta. Suomen Lausujainliitossa Anneli on Taiteilija-jäsenenä.

Anneli pitää tanssimisesta ja laulamisesta. Harrastuksiin kuuluu lenkkeily ja hathajooga.















Kalenteri Ota yhteyttä!